maanantai 30. syyskuuta 2013



Ensimmäisellää tunnilla menimme valdemarin rantaan tekemään hiekkaveistoksia. Materiaaleina oli vain vesi ja hiekka, joten oli hieman vaikeaa saada veistos pysymään kasassa. Lopulta saimme aikaan kaksi jättimäistä jalanjälkeä vedentäyttäminä ja laivan  rannalle veden ääreen. 



Seuraavalla tunnilla tein kansion, johon voisin laittaa tekemäni kuvis työt. Tähtien tekemiseen käytin leimasin tekniikkaa ja akryllivärejä.


Seuraava tekemäni työ on tämä, jossa piti ensin kuvata koulusta jokin kohta ja sitten tehdä siitä tämmöinen abstrakti maalaus. Työssä käytettiin maalarinteippiä rajaamaan linjoja, jotta niistä tulisi selkeät. Maalaukseen käytettiin akryllivärejä ja tämän työni väriskaala onkin melko laaja. Työni onnistui oikein mainiosti.




Olen lisäksi suunnitellut ja tehnyt savesta pusukopin Sampoaukiolle. Tein myös itselleni pienen valtaistuimen, jossa apuna käytin mm. kangasta, styroxia ja rautalankaa. Viimeisin työ oli jäljentää mustavalkoinen valokuva paperille käyttäen eri värisävyjä luomaan tunteen kaukaisesta ja lähellä olevasta kohteesta. Tein työn vesiväreillä ja olen siihen erittäin tyytyväinen.